Retromusiikki: J. Karjalainen - Laura Häkkisen silmät (1998)

J. Karjalaisen vuonna 1998 julkaistu albumi Laura Häkkisen silmät on suomalaisen folk-rockin klassikkoalbumeita. Levy on oivallinen osoitus Karjalaisen sävellystaidoista ja ehdottomasti myös taustaorkesterin rautaisesta ammattitaidosta. Jos olet kuullut J. Karjalaisen musiikkia niin lienee sanomattakin selvää, että laulutaidollaan hän ei erotu edukseen. Loistava tarinankerronta ja folk-musiikille tyypillinen eläytyvä laulutapa korvaavat kuitenkin mahdolliset puutteet. Kaiken kaikkiaan albumi on suomalaisen musiikin klassikkoainesta, ja erityisesti albumin nimikkobiisi "Laura Häkkisen silmät" on yksi suomalaisen folkin ja koko musiikkimaailman klassikoita. Tulevat runoniekat toivottavasti ottavat mallia siitä kuinka luodaan tarinavetoinen kappale, jossa kuuntelijalle rakennetaan yllättävä ja jopa kiehtovalla tavalla kauhistuttava tarina yhden kappaleen aikana. Samaan kategoriaan asettaisin esimerkiksi Nick Caven ja Kylie Minoquen yhteisdueton Where The Wild Roses Grow, joka seireenimäisesti houkuttelee kuuntelijan pauloihinsa paljastaakseen synkät salaisuutensa kappaleen lopussa.

Nimikkokappaleen synkkyydestä huolimatta levyn kokonaistunnelma on varsin kepeä ja suurin osa albumin kappaleista onkin niin sanottua hyvän mielen musiikkia. Levyn avausraita ja suurimmaksi hitiksi noussut On kaikki niinkuin ennenkin toimii hyvänä esimerkkinä Karjalaisen sävellys- ja sanoitustaidoista. Tarttuva kertosäe ja oivaltavan yksinkertaiset riimit onnistuvat jälleen luomaan yhden suomalaisen popmusiikin klassikkokappaleista. Esimerkiksi kömpelön ja nerokkaan rajamailla tasapainoileva riimi: "Ehkä mennään turkkuseen, kaadetaan viinaa kurkkuseen." on kuin suoraan Eppu Normaalin työkalupakista. Muita hyvän mielen kappaleita levyllä edustavat Villi poika, joka on henkilökohtainen suosikkini levyltä ja melodisesti kappale on levyn parhaimmistoa, sekä Juhlakentällä, joka muistuttaa soundiltaan aavistuksen Bruce Springsteeniä mutta suht yksinkertaisen rakenteensa vuoksi jää kenties hieman muiden kappaleiden.

Poikkeuksen levyn positiiviseen perusvireeseen tekee albumin nimikkokappale Laura Häkkisen silmät, joka alkaa kertomuksena rakkaudenkaipuusta, mutta rakentuu loppua kohti loistavan käänteensä myötä surulliseksi ja kaihoisaksi tarinaksi. Samanlaisena toistuva kertosäe saakin kappaleen lopussa yllättäen vahvasti piinaavan sävyn. Kappale on loistava osoitus Karjalaisen tarinankerrontataidoista ja samankaltaisia kappaleita olisi levylle toivonut hieman enemmänkin. Kenties levyn kokonaisuus olisi ollut liian raskas, jos albumille olisi lisätty vielä toinen selvästi melankolinen teos. Tummempaa sävyä levylä edustaa myös Vuokses sun, joka eroaa soundimaailmaltaan koko muusta albumista. Kappaleen itämaisen mystinen ja hypnoottinen tunnelma, sekä painostavat sanoitukset toimivat yksittäisenä kappaleena mainiosti. Kappale kuitenkin rikkoo levyn muuten eheää soundimaailmaa aavistuksen.

J. Karjalaisen ja erityisesti hänen taustajoukkojensa soittotaidot pääsevät mainiosti esille useissa levyn biiseistä. Musiikillisesti levyn parasta antia ovatkin Prinssi kukkapadassa, jonka yksinkertainen rakenne jättää tilaa erityisesti Pekka Gröhnin loistavalle pianofiilistelylle, Rock-n-roll, jossa kaikki bändin jäsenet jammailevat niinkuin rockissa, bluesissa ja jazzissa parhaimmillaan kuuluukin, Pygmit bailaa, joka on kokonaisuudessaan selvästi levyn irrottelevin kappale mahtavine jameineen sekä Juonitaan ja jeesustellaan ja Aulaava Anki, joista edellä mainittu rakentuu soolokitaran ja nokkelien sanaparien ympärille ja jälkimmäinen Hepa Halmeen toimivan huiluilottelun varaan. Levyn päättävä Mading on myös hieman kokonaisuudesta irtonainen kappale. Sen päävokalistina toimii Mouhamadou L. Malang Cissokho ja kappale yhdistelee perinteistä folk-rocksoundia sekä etnisen musiikin vivahteita päättäen levyn positiiviseen nuottiin.
Kokonaisuudessaan Laura Häkkisen silmät on varsin toimiva kokonaisuus, jonka vahvinta antia on albumin nimikkokappale, Villi poika, Prinssi kukkapadassa sekä aivan kuin radioille luotu On kaikki niinkuin ennenkin. Kappaleiden suhteellisen yksinkertainen rakenne jättää tilaa bändin esilletuloon ja tämä onkin varsin toimiva ratkaisu. Soitto kuulostaa vapautuneelta ja monessa kohtaa jopa leikittelevän improvisoidulta. Taitava soitto yhdistettynä Karjalaisen parhaimmillaan nerokkuuteen yltävään tarinankerrontaan muodostavat kokonaisuuden, jota kuuntelee mielellään.

TL;DR

+ Ammattitaitoista musiikillista kerrontaa alusta loppuun asti
+ Vapautuneen jammaileva ote monissa albumin kappaleista
+ Varsinkin Laura Häkkisen silmät on osoitus Karjalaisen nerokkaasta tarinankerronnasta
- Mading, ja erityisesti Vuokses sun rikkoo albumin yhtenäistä soundimaailmaa
- Karjalaisen laulusoundi jakaa varmasti mielipiteitä, mutta mielestäni folk-musiikkiin se sopii mainiosti
- Osa kappaleista on rakenteeltaan hieman kertosäettä toistavia, mutta folkpoppiahan tämä on tarkoitus ollakin

88/100

Pekka's picture
Pekka

Music the great communicator, use two sticks to make it in the nature!