12 Years a Slave (2013) "Rankan realistinen, mutta taidokas teos."

12 Years a Slave on Solomon Northupin vuonna 1853 ilmestyneeseen omaelämänkertaan perustuva elokuva. Suhtaudun aina erityisellä mielenkiinnolla elokuviin, jotka perustuvat tositapahtumiin sillä historiasta kiinnostuneena koen tositarinat keksittyjä tarinoita merkityksellisemmäksi. 12 Years a Slave -teoksen tarinasta onkin helposti löydettävissä monia yhtäläisyyksiä vielä tänä päivänä Yhdysvaltoja jakavaan rotupolitiikkaan. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltoihin 1840-luvulle jolloin vapaita tummaihoisia ei juurikaan vielä yhteiskunnassa ollut. Orjia oltiin alettu vasta vapauttaa ja Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa tasa-arvotilanne oli jo parempi. Vapaat tummaihoiset kuitenkin aiheuttivat vielä vihaa ja katkeruutta monien valkoisten keskuudessa, jotka eivät olisi halunneet asioiden muuttuvan.

Elokuvan alussa Solomon saa vielä nauttia vapaasta elämästä.

 

Solomon (Chiwetel Ejiofor) kutsutaan esiintymään kiertävän sirkuksen viulistina, mutta ryhmän ollessa Washingtonissa hänet huumataan ja päätetään myydä orjuuteen etelävaltioihin. Tästä alkaa hänen 12 vuotta kestänyt koettelemuksensa, jonka jälkeen hän toimi tärkeässä roolissa orjuuden vastaisen liikkeen edustajana.

Elokuva käsittelee mielestäni mielenkiintoista ja suhteellisen vähän Yhdysvaltojen elokuvateollisuudessa käsiteltyä aihetta. Orjuus ja rotuteemat ylipäätään ovat yhdysvaltalaisille ymmärrettävästi vieläkin arka paikka ja tästä syystä 12 Years a Slavea voikin pitää poikkeuksellisen rohkeana elokuvana. Se on varsin realistinen ja suora kuvaus orjuudesta ja orjien oloista ja mielestäni tämä onkin ainut oikea tapa käsitellä tuon ajan julmuuksia. Elokuva ei kerää katsojan säälipisteitä liiallisella tunteilulla vaan orjien kohtelua kuvataan faktuaaliseen ja toteavaan sävyyn, esimerkiksi orjien myyntitilanne esitetään mielestäni uskottavasti ja objektiivisesti. Elokuva ei siis sovellu kevyeksi lauantaiviihteeksi, mutta tunteita ja ajatuksia se herättää takuulla ja mielestäni se on onnistuneen taideteoksen merkki.

Pian käy selväksi, että Yhdysvalloissa vapaus on häilyvä käsite.

 

Plantaasien omistajat ovat julmia ja näennäisen sieluttomia olentoja, joiden paksuun pääkoppaan ei mahdu ajatusta siitä että heidän tummaihoiset veljensä olisivat samanarvoisia kuin he itse. Tummaihoiset ovat tilallisten mielestä eläimen tasolla; karjaa ja työjuhtia, joita voidaan kohdella sen mukaisesti. Poikkeuksiakin plantaasin omistajien joukosta toki löytyy, esimerkiksi William Ford (Benedict Cumberbatch) joka kohtelee orjiaan suhteellisen inhimillisesti. Edes hänelle ei tule kuitenkaan mieleen kyseenalaistaa orjuuden konseptia ja kun Solomon ajautuu riitoihin Fordin tutun, puuseppä John Tibeatsin (Paul Dano) kanssa, joutuu Ford myymään Solomonin eteenpäin. Hänen uusi omistajansa Edwin Epps (Michael Fassbender) on toisesta ääripäästä omistajia ja kurittaa orjiaan huvin vuoksi. Juuri hänen ja Solomonin välisen suhteen avulla elokuvassa onnistutaankin luomaan kaikista tehokkain kontrasti orjuuttajien järjettömyyden ja orjien loppumattoman nöyryyden ja kärsivällisyyden välille.

Elokuvassa käsitellään molempien osapuolien, sekä orjien että orjuuttajien näkökulmaa hyvin. Eppsin hahmollekin luodaan syvyyttä osoittamalla hänen suhteensa orjatyttö Patseyyn. Epps käy vaimoltaan salaa Patseyn luona, ja täten vaikka hän näennäisesti halveksuu ja inhoaa tummia, kokee hän samanaikaisesti ainakin jonkinasteista viehätystä heitä kohtaan ja samalla osoittaa inhimillisyytensä tällä läheisyydenkaipuulla, joka tosin ilmenee varsin sairaassa ja alistavassa muodossa. Orjuuttajien inhimillisempää puolta kuvastaa myös entinen orjien esimies, nykyinen peltotyöntekijä (Garrett Dillahunt), joka kertoo Solomonille, että kaikki orjuuttajatkin kokevat tunnontuskia työstään. Osa oikeuttaa tekonsa esimerkiksi alentamalla tummat mielessään eläinten tasolle, mutta monet hukuttavat syyllisyytensä esimerkiksi viinaan.

Kokonaisuudessaan 12 Years a Slave on vakuuttava kuvaus orjuudenaikaisesta Amerikasta. Elokuva käsittelee varsin arkaa aihetta ja onnistuu tekemään sen sortumatta liialliseen dramatisointiin tai tarpeettomaan yleisön tunteisiin vetoamiseen. Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan huippuluokkaa ja elokuva onnistuu pitämään katsojan otteessaan alusta loppuun asti. Kyseessä on yksi vuoden 2013 parhaista elokuvista.

Myös Brad Pitt tekee pienen ja omaan silmääni tarpeettoman messiaanisen roolisuorituksen elokuvassa.

 

TL;DR

+ Realistinen kuvaus ilman tunteisiin vetoamista

+ Tositapahtumiin perustuva juoni historiallisesti mielenkiintoisesta aiheesta

+ Huippuluokan näyttelijäsuoritukset

- Ajoittainen katsojan aliarviointi moraalisten vääryyksien osoittamisessa (esimerkiksi Patseyn saippuaepisodissa)

- Synkän aiheensa vuoksi ei varsinaisesti hyvänmielen leffa eli ei sovi katsottavaksi missä tahansa tilanteessa

- Brad Pittin rooli elokuvan ainoana hyväntahtoisena valkoihoisena. Pitt toimi myös elokuvan tuottajana, sattumaa vai tietoinen julkinen profiilin kohotus?

 

90/100

Pekka's picture
Pekka

Music the great communicator, use two sticks to make it in the nature!